Olen nyt perjantaista asti kärsinyt julmetun kovista alavatsakivuista, jotka tuntuvat kohdistuvan kohdun ja emättimen alueelle. Kramppeja oli ensin perjantaina myöhään iltayöstä noin reilun tunnin verran, ensimmäisen puolen tunnin kramppaamisen jälkeen kipu hellitti hetkeksi, tullakseen viiden minuutin kuluttua entistä kovempana takaisin. Tuntui siltä, kuin alavatsassa kohtu ja emätin olisivat vääntymässä korkkiruuville.

Lauantai-iltana ja -yönä sain jälleen kramppeja, jotka kestivät taas reilun tunnin. Sunnuntai meni sentään krampeitta, mutta tänään... En pysty kunnolla istumaan, kävelemään, seisomaan, alavatsa kramppaa ja kramppi tuntuu tosiaan kohdistuvan emättimen ja kohdun tienoille. Vaikea kuvailla kivun laatua, välillä se aaltoilee, välillä vääntää ja puristaa, välillä tuntuu siltä, kuin joku puukottaisi sisäpuolelta.

Ja nyt tullaan sitten siihen psyyke & sooma -juttuun... Ihmettelin perjantaina ja lauantaina näitä kramppeja, koska mitään fyysistä syytä ei kramppaamiselle pitäisi olla, enkä muista kramppeja olleen muutenkaan vuosikausiin. Mietin ensin ruoka-aineista johtuvaa jotain suolistoperäistä kipua, mutta jouduin hylkäämään senkin, koska en ole syönyt mitenkään normaalista poikkeavasti. Sitäpaitsi, en ole sopimattomista ruoka-aineista saanut kramppeja, vaan normaalisti ripulin.

Eilen aloin sitten pohtia asiaa tarkemmin ja oivalsin, että vastaavanlaisia erittäin rajuja ja kipeitä kohtukramppeja koin eniten juuri silloin, kun aloitin ensimmäisen varsinaisen parisuhteeni 15-vuotiaana. Muutin poikaystäväni kanssa yhteen ja hän oli myös periaatteessa ensimmäinen seksikumppanini, jos ei nyt lasketa niitä lapsuuden aikaisia seksuaalisia hyväksikäyttöjä.

Rakastelumme ensimmäisen poikaystäväni kanssa saattoivat keskeytyä hyvinkin rajuihin kramppeihin, eikä minulla ollut aavistustakaan, mistä krampit olisivat voineet johtua. Minulla on erittäin pienet ja kireät paikat, myös lihakset ovat aina olleet tiukat, joten epäilimme silloin, että saan kramppeja, jos seksi on liian rajua ja että kramppi johtuu siis siitä, että emättimeni joutui venymään äärimmilleen.

Nyt vasta, kun aloitin ensinnäkin kirjoittamisen lapsuuden aikaisista hyväksikäyttökokemuksistani ja olen joutunut niitä muistelemaan ja ajattelemaan huomattavasti enemmän, olen viikonloppuisten kramppien myötä tainnut oivaltaa, että kyse ei todellakaan ole ollut vain siitä, että paikkani ovat pienet, vaan myös siitä mitä lapsena on tapahtunut. Että krampit ovat voineet alunperinkin olla alitajunnan lähettämiä viestejä epämiellyttävistä lapsuuskokemuksista, vaikken ole itse sitä edes tiedostanut.

Ja nyt, kirjoittaessani näistä asioista ja muistojen tuodessa kaikenlaisia mielikuvia päähäni kaukaisuudesta, on näköjään mahdollista, että myös elimistöni muistaa vanhoja asioita. Sieluni silmissä näkyvien muistikuvien lisäksi aivot lähettävät myös alavartalooni signaaleja, miltä siellä on tuntunut, kun minuun on ensimmäisiä kertoja yritetty penistä työntää, ollessani alakouluikäinen. Kipu säteilee joka puolelle alavatsaani.

Se täytyy sanoa, että oivallus on melkoinen, tajuta, mistä omituiset rakastelukrampit ovat todennäköisesti johtuneet. Ja tällä hetkellä mielessä elää pieni toivonkipinä, että jos elimistöni nyt oman kipumuistinsa avulla työstää näitä asioita ulos, voisinko minä joskus päästä näistä krampeista kokonaan eroon? Vai onko ihmisen mieli niin haavoittuvainen, ettei se voi luopua saavutetuista kivuistakaan?

Tulipa vielä mieleeni, että jos joku on kokenut samanlaisia kramppeja, niin kuinka ihmeessä niistä pääsee eroon? Onko mitään konstia, joilla helpottaa näitä kipuja? Pitäisi kuitenkin yrittää normaalisti tehdä töitä...