Yritän nyt vähän kirjoitella auki jotain asioita, joita on selvinnyt muutamissa istunnoissa.

Ensimmäisellä kerralla kärsivällinen psykiatrian ammattilainen arveli, etten olekaan maanis-depressiivinen. Pakko-oirehäiriön hän kyllä diagnosoi välittömästi, mutta epäili, että kokemani maaniset ja flegmaattiset vaiheet ovatkin ennemmin persoonallisuuteeni liittyviä "joko kaikki tai ei mitään" -oireita. Äärirajoilla mennään aina, se on ihan totta.

Syömishäiriö on myös aivan päivänselvä juttu, mutta siinä on ilmeisesti sellainen hankaluus, että se liittyy pakko-oirehäiriöön eli hoito ei olekaan yhtä päivänselvää. Sain kyllä lääkäriltä lähetteen oikein isomman sairaalan psykiatriselle puolelle, että pääsen tutkittavaksi ja joku asiaatuntevampi sitten pääsee määräämään lääkitystä.

Tällä hetkellä lääkityksenä sitalopraami, eikä mikään kovinkaan iso annos vielä. Ahdistus- ja paniikkikohtaukset helpottivat kyllä jonkin verran, mutten ole huomannut minkäänlaista vaikutusta pakko-oirehäiriöön saati syömishäiriöön. Ehkä jonkunlainen hillintä toimii kuitenkin, en ole aivan niin paljon ahminut nyt reilun kuukauden lääkityksen jälkeen, kuin esim. kuukausi sitten.

Psykologi oli sitä mieltä, että pitkään jatkunut flegmaattinen, toiminta- ja aloitekyvytön kausi, johtuu mulla masennuksesta, mutta itse olen eri mieltä. Vaikkeivät asiat olekaan mitenkään loistavan hyvin, niin eivät ne hullustikaan ole. Minähän se hullu olen, eivät asiat... En tunne olevani masentunut, vaikka syksy onkin ollut tosi raskas.

No, varsinaista psykiatrin kutsua odotellessa, kaivellaan psykologin kanssa syvemmälle. Hauskaa (?) oli löytää sivupersoonia niiden kahden pääpersoonan lisäksi, joiden olemassaolon aavistin. En vain tajunnut, että minulla on aina mukanani näin paljon läheisiä ystäviä ;)

Kirjoittelen taas kun jaksan ja ehdin. Pitäisi purkaa uusia ajatuksia, mutten vielä pysty.